Logo
Strugatskin veljekset

Arkadi (1925-1991) ja Boris (1933-) Strugatski

"Ajattelu ei ole huvittelua vaan velvollisuus."

Strugatskin veljekset ovat venäläisen science fiction-taivaan kenties kirkkaimmat tähdet. Heidän ensimmäinen tarinansa ilmestyi jo vuonna 1957, mutta jouduttuaan neuvostoviranomaisten sensuurin hampaisiin 60-luvulla heidän teostensa ympärille kehittyi mittava underground-liike, joka levitti kiellettyjä kirjoja valokopioina ja monistenippuina. Kielletyistä kirjoista kuuluisin, ROADSIDE PICNIC, ilmestyi vuonna 1971. Kun se oli julkaistu ulkomailla 1978, viranomaiset sallivat sen julkaisun Neuvostoliitossakin. Vuotta myöhemmin veljekset tekivät sen pohjalta käsikirjoituksen Andrei Tarkovskyn elokuvaan "STALKER". Elokuvan jälkeen STALKER vakiintui myös kirjan nimeksi useimmissa maissa, mm. Suomessa.

Arkadi kuoli vuonna 1991, mutta Boris on Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen ollut usein nähty vieras länsimaisissa science fiction-tapahtumissa. Hänellä on myös omat verkkosivunsa, http://www.rusf.ru/abs/english/index.htm. Hän vastailee keskustelupalstalla esitettyihin kysymyksiin, mutta varsin usein venäjäksi, vaikka englantia kuulemma ymmärtääkin. Tätä kautta minäkin sain häneen yhteyden. Sivuilta löytyy myös enemmän tai vähemmän täydellisiä listoja heidän yhdessä ja erikseen tekemistä muista teoksista.

Strugatskien merkitystä länsimaiseen science fictioniin ei kannata aliarvioida. "Stalker" on monien teosten, mukaanlukien Petri Hiltusen Praedor-sarjakuvien suuri innoittaja. Vieläpä niin myöhään kuin keväällä 2007 ilmestyi ukrainalaiselta GSC-pelistudiolta (julkaisijana kansainvälinen THQ) kirjaan pohjautuva tietokonepeli S.T.A.L.K.E.R: Shadow of Chernobyl. Ironista kyllä, heillä ei ollut siihen lupaa ja niinpä nimi on paitsi kirjoitettu välimerkeillä, niin Strugatskien ilmiselvää vaikutusta pelin ideaan ja tapahtumiin ei ole missään virallisesti myönnetty. Videopelistä huolimatta tämä roolipeli on siis edelleen ainoa virallinen STALKER-peli.

STALKER-roolipeli julkaistaan Boris Strugatskin luvalla.

Solaris-kansi Burger Games kiittää Permin kaupungin science fiction-kerhoa "Solaris" ja sen vetäjää Nadia Markalovaa yhteystietojen selvittämisestä ja käännösavusta.

<< Takaisin etusivulle